YP_Talvi8.jpg 
Enontekiön kirkko

Nykyinen Enontekiön 6. kirkko rakennettiin vanhan kirkon paikalle Amerikan luterilaisten kristittyjen uskonrakkauden tukemana ja vihittiin käyttöönsä v. 1952.
 
Arkkitehti Veikko Larkas on piirtänyt Hetan nykyisen kirkon, joka lajissaan lienee Suomen kauneimpia.


Hetan kirkko (Kuva: Enontekiön kunta)

Urut ovat lahja Länsi-Saksalta. Saksan kenttäpiispa luovutti ja vihki urut v. 1958. Taiteilija Uuno Eskola (k. 1958) on suunnitellut upean alttariseinämän. Teoksessa on pohja frescotekniikkaa ja figuurit mosaiikkia ja se ilmentää ylösnoussutta Kristusta, joka siunaa Lapin maata ja kansaa.

Saarnatuolin puuveistokset ovat taiteilija Mikko Hovin käsialaa. Kattokruunut on suunnitellut taiteilija Tynell. Punahonkaisen kastepöydän on kirkkoon lahjoittanut Lapin rajavartioston 3. Komppania. Sakariston seinälle sijoitettu tri. Martti Lutherin kuolinnaamio on yksi kolmesta Suomeen tuotetuista jäljennöksistä.

Noin 30 metriä korkean tapulin kellot soivat kahta raamatun lausetta: "Tulkaa kumartakaamme ja polvillemme langetkaamme Herran, meidän luojamme eteen" ja "kunnia Jumalalle korkeuksissa ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto."

Enontekiön kirkko vasta remontoitu

Enontekiön kirkon ulkopuolen kunnostustöitä on tehty vuonna 2005. Kirkon sisäpuolta alettiin korjata pääsiäisenä 2006 ja remontti valmistui saman vuoden marraskuussa. Nyt Enontekiön kirkon remontti on valmis ja kirkko on miltei uuden veroinen. Tervetuloa tutustumaan!

Seurakunnan tapahtumia

Enontekiön seurakunta järjestää runsaasti tapahtumia Hetassa sijaitsevassa kirkossa ja seurakuntakodissa, Karesuvannon kappelissa sekä muualla kunnan alueella. Lisätietoja tapahtumista saat soittamalla kirkkoherranvirastoon, puh. 016 521 005, 040 770 2073.  Virasto on avoinna maanantaista keskiviikkoon klo 10:00 - 14:00.
 
Takaisin