Seidat

Seita, saamen kielellä sieidi, on pyhitetty kulttipaikka, joita on Lapissa satoja, pääasiassa saamelaisten kotiseutualueella. Seitoja on kahdenlaisia: kivi- ja puuseitoja.
 
Kiviseidat ovat pääasiassa luonnonkiviä, joiden muoto on epätavallinen. Ne erottuvat huomiota herättävinä, luonnollisina maamerkkeinä arktisella tundralla ja puuttomilla ylänköalueilla. Puuseitoja on metsäisillä alueilla. Ne sijaitsevat paikoissa, jotka ovat olleet saamelaiselle elämäntavalle ja sen vuotuiskierrolle tärkeitä. Tällaisia ovat mm. kalavesien rannat tai leiriytymispaikat.
Kiviseidat vaihtelevat kooltaan ja muodoltaan. Pienimmät seitakivet kulkivat matkassa pororeessä tai ahkiossa. Useimmat seidat ovat joko massiivisia luonnon muodostamia kiviä tai suuria kivimuodostelmia, joissa on halkeamia, luolia tai koloja. Joissakin kiviseidoissa voi havaita ihmis- tai eläinhahmoja. Useimmiten nämä hahmot ovat luonnonmuodostelmia; ihmiskäsin kaiverretut seidat ovat hyvin harvinaisia.

Seita-kultti on todennäköisesti ollut alunperin pääasiassa siidan (lapinkylän) organisoima suku- ja perheinstituutio, jota on ylläpidetty perheen tai suvun vanhimpien toimesta. Seidoille uhrattiin erilaisia luonnontuotteita kuten kalaa, lihaa ja verta, jotta saataisiin menestystä ja apua. Seidoille uhrattu lahja ja palvonnan kohde riippui tilanteesta ja tehtävästä. Poronomistajat uhrasivat tavallisesti kuolleille esi-isilleen, alisen maailman asukkaille tai erilaisille jumalille. Lahjat annettiin seidalle usein poron ja peuran sarvien muodossa. Vastatapetun poron tai peuran lihojen parhaat osat saatettiin myös uhrata seidalle. Kalastajat ja metsästäjät uhrasivat esi-isilleen, veden hengille tai riistaeläinten herralle. Kalaseitaa voideltiin kalanrasvalla ja metsästäjät antoivat seidalleen lihaa. Metsä- ja kalaonnen varmistamiseksi saatettiin antaa myös uhrilupauksia.

Kristinuskon levittämisen myötä seitakiviä tuhottiin paljon, koska niiden katsottiin edustavan vanhaa saamelaisten pakanauskontoa. Samuli Paulaharju on koonnut 1920-luvulla laajan seitakohteita käsittelevän selonteon. Enontekiön alueelta mainitaan 30 palvontapaikkaa. Monet perimätietoon perustuvat, jo tuhoutuneet tai puutteellisesti paikannetut kohteet eivät ole tässä listauksessa mukana. Enontekiön alueella säilyneitä merkittäviä seitakiviä on mm. Näkkälän seitakivi Näkkäläjärven rannalla sekä Kilkkasjärven ja Somasjärven seitakivet Käsivarressa. Perimätietoa ja tarinoita on säilynyt runsaasti mm. Hetan kylällä Jyppyrän länsireunalla olleesta seitakivestä. Jyppyrän seitakiven on arveltu liittyneen peuranpyyntiin. Alueella on runsaasti peurankuoppia ja lähialueella on myös jäännöksiä muinaisasutuksesta. Paikallisten asukkaiden kertomusten mukaan Jyppyrän seitakiven vierittivät Ounasjärveen Hetan kirkon rakentajat vuonna 1864. Tämän uskotaan vieneen kalat Ounasjärvestä.

Lisätietoa:
Itkonen, T.I. (1946): Heidnische Religion und Späterer Aberglaube der Finnischen Lappen. - Mémoires de la Société Finnougrienne LXXXVII. Helsinki.
Itkonen, T.I. (1984): Suomen lappalaiset vuoteen 1945. Porvoo [1948].
Paulaharju, Samuli (1932): Seitoja ja seidanpalvontaa. - Suomi V:15. Helsinki.
Paulaharju, Samuli (1977): Lapin muisteluksia. Porvoo [1922].
Pentikäinen, Juha (1995): Saamelaiset - pohjoisen kansan mytologia. Helsinki.
 
Takaisin