YP_Talvi8.jpg 
Mallan luonnonpuisto

Mallan luonnonpuisto on Suomen vanhin luonnonsuojelualue ja se on perustettu v. 1916. Pinta-alaltaan tämä 30 km2 laajuinen luonnonpuisto on lähes yhtä luonnontilainen kuin perustamisen aikoihin.
 
Puisto edustaa maassamme ainutlaatuista Kölin vuoriston aluetta, jossa maaperä on kalkkipitoisempaa kuin muualla. Tästä on seurauksena rehevä kasvillisuus. Ilmastollisesti puiston alueella kohtaavat mantereisuus ja merellisyys, joka puolestaan näkyy sekä kasvillisuudessa että sään epävakaisuudessa.

Kilpisjärvi ja Saana Mallan huipulta nähtynä (Kuva: Tapio Huttunen)


Puiston halki Siilaskoskelta Kitsiputouksen kautta Kolmen valtakunnan rajapyykille kulkeva polku on kesäisin ainoa luvallinen reitti puiston alueella. Reitti on noin 11 km:n pituinen ja merkitty. Retken puiston halki voi tehdä myös ajamalla mennen tai tullen vesibussilla. Retkeilykeskuksesta ja hotellista on veneyhteys Koltalahden laituriin, josta on rajapyykille matkaa noin 3 kilometriä.

Talvella liikkuminen Mallan luonnonpuistossa on vapaata, mutta kesällä on kuljettava merkittyä polkua pitkin. Mallan luonnonpuiston alueella moottorikelkoilla liikkuminen on kielletty.

Suomen luonnonpuistot on perustettu ensi sijassa säilytettäväksi luonnontilaisena tutkimusta varten. Sen vuoksi niissä liikkuminen on kielletty tai sitä on rajoitettu tämän tarkoituksen edellyttämällä tavalla.
 Takaisin